lauantai 27. heinäkuuta 2019

Astianpesukoneen hankinta

Ostimme Gigantista astianpesukoneen pyytäen koneen ”kaikilla herkuilla” asennettuna ja vanha pois vietynä.

Astianpesukoneen toivat ja vanhan veivät pois ystävälliset ja ammattinsa osanneet Gigantin alihankkijan, FSN Logistic Oy:n pojat. He kuitenkin kertoivat, että lastulevyssä olevan läpimenon laventaminen muutamalla sentillä ei kuulunutkaan asennukseen vaan piti järjestää erikseen itse. Olemassa olevan reiän suurentaminen kun on ”rakenteellinen muutos”. Vanhan reiän kautta letkun päässä oleva sulkuventtiili ei olisi mahtunut. Pojat olisivat kyllä osanneet poraa käyttää, mutta se oli ehdottomasti kielletty. Myönsivät, että kysymys ei ole kovin suuresta työstä.

Pojat ehdottivat, että kiinteistöhuolto voi tehdä poraamisen. Kiinteistöhuollosta kysyessä selvisi, että kiinteistöhuollon timpurit ovat kuitenkin nyt heinäkuussa lomalla ja viimeisen tiedon mukaan ehtisivät tähän hommaan lokakuulla. Itse en selkärankareumani vuoksi mitenkään taivu alakaappeja porailemaan.

Ongelmasta kuultuaan Gigantti suhtautui asiaan hyvin ja järjesti asentajaksi toisen firman, Oulun Kodinkone palvelun, jonka asentajille poran käyttö on sallittua. Tosin heitä ei lopulta tarvittu poraamaan, kun kiinteistöhuollon päivystävä huoltomies käväisi poraamassa aukot suuremmiksi, eikä edes laskuttanut siitä,  ja Oulun Kodinkone palvelun pojat vain laittoivat astianpesukoneemme paikalleen.

Kaiken jälkeen jään ihmettelemään, että miten tarkka ja tietäväinen ostajan pitää olla kaikista asennuksen yksityiskohdista, kun ostaa kuitenkin melko arkipäiväisen, keittiökaapistoon sijoitettavaksi tarkoitetun kodinkoneen. Ja miten tarkkaan sopimusehdot pitää lukea ja vaatia niihin täsmälliset tulkinnat.

Ostettaessa minulle ei edes juolahtanut mieleen, että vähäiset, koneen toimimiselle välttämättömät puutyöt eivät kuuluisi asentamiseen. Kysymys on kuitenkin laitteesta, joka on suunniteltu ja tarkoitettu sijoitettavaksi keittiökaapistoon, jossa koneen yhdistäminen vesipisteeseen saattaa vaatia jopa kokonaisen aukon tekemistä kaapistoon. Läheskään aina vesipiste ja pistorasia eivät ole samassa kaapiston osassa kuin kone. Vaikka olisin oivaltanut uuden laitteen sulkuventtiilin olevan pari senttiä liian suuri vanhaan aukkoon ja huolellisesti lukenut sopimusehdot, mitä en kyllä tehnyt, en olisi osannut kuvitella, että kaapistossa jo olevan reiän leventäminen on ”rakenteellinen muutos”.

Olettaisi ison kodinkoneliikkeen pystyvän tällaisen asian selvittäminen jo kauppaa tehtäessä. Tai jopa sopivan alihankkijansa kanssa siitä, että asennustyöhön kuuluvat myös vähäiset, välttämättömät puutyöt. Tuskin se, että tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen aikana tehtyjen läpivetojen mitoitus poikkeaa nykyisten sulkuventtiilien vaatimasta koosta voi olla kovin harvinainen tilanne. Meidän vuonna 2004 valmistuneessa talossamme tilanne on todennäköisesti sama melkein joka huoneistossa ja tässäkin talossa huoneistoja on kymmeniä.

torstai 10. joulukuuta 2015

Tykistö taistelussa käsiasein

Olen tutkinut isäni yksikön sotaretkeä sotapäiväkirjasta. Isä palveli 3. kenttätykistörykmentin II patteristossa (II KTR 3), joka toisin kuin muut rykmentin patteristot, oli jatkosodan alussa mukana Karjalan Kannaksen takaisinvaltauksessa. Seuraava lyhyt merkintä on tehty 19.8.1941, jolloin yksikkö oli etenemässä Vuoksen eteläpuolella kohti vuoden 1939 rajaa. Käsiasein käydyt taistelut eivät olleet kenttätykistön arkipäivää, mutta tässä tapauksessa niin tapahtui. Isä tuskin kahakkaan osallistui, vaikka ei se tietysti mahdotontakaan ole. Olihan mukana myös patteriston komentaja Hermes Linnapuomi.

Tekstin olen itse kopioinut käsin kirjoitetusta sotapäiväkirjasta.


9.30-10.30 4. ptrin tuliptria vastaan hyökkäsi lounaasta päin 15 ryssää. Ptson komentajan ollessa itse pistooli kourassa tuliptrien ja huoltojaosten kanssa torjumassa tuota partiota, päättyi kahakka niin, että 10 ryssää kaatui (joukossa kapt, yliluutn ja luutn) ja viisi, heistä pari haavoittuneina, joutui vangiksi, eräskin ryssä oli käsikranaatein ajettava ulos maantierummusta ja pää haavoittuneena, ennenkuin "luonto lähti". - Sotasaaliina korjattiin tuosta kahakasta mm. konepistooli, kolme puoliautomaattikivääriä ym. - Omista miehistä ei kukaan saanut haavaakaan.

torstai 19. marraskuuta 2015

Valokuvan taustoja




Kirjoitin yllä olevaan kuvaan omiin tarkoituksiini selostuksen, joka mikrohistoriana tulkoon täälläkin julkaistuksi.

Oheisessa talvisodan aikana otetussa kuvassa piippujaan polttelevat vasemmalta alkaen: setäni Väinö, isoisäni Juho ja isäni Armas, kaikki Virtasia. 

Isoisä Juho oli entinen torppari ja punakaartilainen, sittemmin työnjohtaja Kuurilan metsäradalla ja pienviljelijä.


Väinö oli armeijassa pioneeri. Hän haavoittui tehtävässä, johon ymmärtääkseni kuului Laatokan jään räjäyttäminen ja oli kuvaa otettaessa toipumislomalle. 

Isäni taas kutsuttiin palvelukseen talvisodan aikana ja oli kuvaa otettaessa tuntemattomasta syystä päässyt alokkaanakin lomalle. 

Väinö ja isäni kävivät myös koko jatkosodan, josta molemmat selvisivät ilman ainakaan näkyviä vammoja. Sedän sotaretkeä jatkosodassa en tunne. 

Isäni puolestaan palveli jatkosodan aikana kenttätykistössä viestimiehenä. Hyökkäysvaiheessa hänen yksikkönsä palveli Kannaksella ja sen jälkeen Itä-Karjalassa, josta se muiden mukana perääntyi takaisin Suomeen. Hänet vapautettiin muiden vanhojen ikäluokkien mukana palveluksesta marraskuussa 1944.

Ennen sotaa Väinö teki töitä rakennuksilla Helsingissä, hän oli tiettävästi rakentamassa mm. Metsätaloa, ja palasi rakennustöihin sodan jälkeen. Jossain vaiheessa hän kuitenkin siirtyi kuvassa näkyvälle kotitilalleen puutarhuriksi. 

Armas oli ennen sotaa sekatyömiehenä eri paikkakunnilla. Sodan jälkeen hän teki elämäntyönsä rautateillä, ensin vaununvoitelijana, sitten vaununtarkastajana ja jäi lopulta eläkkeelle vaunumestarina. 

Juho kuoli 1950-luvulla, syystä jota en tiedä. Väinö kuoli keuhkosyöpään 1960-luvun lopulla ja isäni sydänkohtaukseen 1985.

Ps. Jos tämän sattuu lukemaan joku, jolla on täsmällisempää tietoa yksityiskohdista, otan mielelläni korjausehdotuksia vastaan.

Kuvaaja on ilmeisesti Helmi Raatikainen os. Virtanen

perjantai 4. syyskuuta 2015

Evakkoretki





Kun pakolaiskysymys on taas ajankohtainen, liitän tähän isoäitini kirjoituksen evakkoon lähdöstään. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1939, mutta saman taipaleen hän teki myös 1944. Teksti on jäänyt vähän kesken ja se on kirjoitettu ruutuvihkoon, joka on osittain hapertunut lukukelvottomaksi. Käsin lyijykynällä kirjoitetun tekstin kirjoitti puhtaaksi sisareni.



"Tuli lähtökäsky 30/11..39 kello 22.30. Paistoin vielä pullat evääksi, tein voita ja pakkasin tavarita Faneeriaskiin, pahvilaatikkoon ja eväät selkäreppuun. Määräys oli, ettei saa ottaa mukansa kuin sen mitä kantaa jaksaa. En kyllä olisi jaksanut tavaroitani kantaa pulta kilometriä etemmäksi senkin vielä monta kertaa leväten, mutta pääsin Anteroisen Hermannin ja Idan kanssa Rantamäkeen hevosella. Lähdettiin viimeisen kerran kotonta samana yönä kello 3, siis ensimmäinen päivä joulukuuta. Olin sen päivän Rantamäessä, kun ei autoja ollut piisaamaan asti, tapellen menivät ihmiset autoihin ja kansaa tuli lisää tulvimalla. Arviolta oli Rantamäessä vielä perjantai-iltana 3000 henkeä, vaikka autot koko päivän oli jo vieneet kansaa, sitten ei enää tullut autoja kun ei voinut vietä enää Perkjärvelle kun Wiipurin ratapihaa oli pommitettu, kannettiin kaikki huoneisiin. Koko perjantaipäivän olin ulkona kun huoneet oli täynnä ja niissä mahdoton ilma, oltiin kuusien alla kun ryssien koneita lenteli talon yllä 30 kpl. Torkuin sitten parin tuolin päällä parisen tuntia kun taas komennettiin kaikki valmiiksi sillä autoja sanottiin olevan tulossa, mutta kyllä niitä sai vielä varttua. Klo 5 lauantaiaamuna pääsin minäkin sattumalta autoon, kun siihen sopi enää vain yksi henkilö, ja minä olin yksin, pelkästin etten saa pakettejani menemään kun ne oli liian isot, mutta ei kukaan sanonut mitään, työnsivät vaan autoon ja täynnä se jo olikin, ei sopinut enää istumaan kuin pakettini päälle, kaikki autossa olijat olivat tuntemattomia, niin joutuin vieraaseen seuraan. Lähdettiin mutta saatiin seistä jossain Patrunkankaalla varmaan toista tuntia ja odottaa kunnes koko autokolonna luvultaan 39 autoa oli täytetty ja moottoripyörillä kävi pari miestä katsomassa jonkin matkaa tien selväksi ettei mitään vaaraa ollut. Sitten lähdettiin jatkamaan matkaa ja tultiin paria levähdystä lukuunottamatta yhtäkyytiä Hannilaan. Sen auton väki, jossa olin, vietiin kaikki yhten taloon Wäinö Rahkoselle Wiskarin kylään. Lauantaina kello 12  oltiin Rahkosen lämpöisessä vinttikamarissa, jossa majailtiin kolme vuorokautta kun taas tiistai-iltana tuli hälytys klo 20 että tunnin päästä on oltava kaupan luona. Emännän hyvästä tahdosta valjastettiin hevonen, että saimme tavarat sinne. Antti Rahkonen kävi kyytissä, matkaa oli 1 km. Sitten autolla taas pari kilometriä niin oltiin Hannilan asemalla, se oli 5/12. 39. Hannilasta lastattiin meidät härkävaunuun. Sitten tultiin junalla Viipuriin päin ja poimittiin kaikille asemille kootut siirtolaiset, muistan nähneeni Talin asemankin kun huomasin, että juna menee taas takaisin Imatralle päin, paljon tuli sotilasjunia vastaan ja pojat lauloivat kovasti. Joissakin asemilla nähtiin jo ryssän pommien jälkiä ainakin Lappeenrannassa. Simolassa saatiin ensi kerran voileipiä ja maitoa. Melkein kaikilla suuremmilla asemilla aina jotain tarjottiin. Siinä vaunussa, jossa olin, oli herrasoltavat muihin verrattuna, meitä oli 20 henkeä, toisissa 40 ja 60. Meillä oli kahdet lavat, toisissa ei sanoneet olevan lavoja ollenkaan. Toijalasta meidät vietiin Turkuun, jossa juna seisoi kolme tuntia, käytiin syömässä velinkiä jossain isossa rakennuksessa, oppaat johtivat ruokailupaikalle ja takaisin, ketään ei laskettu yksin, sairaille tuotiin ruoka vaunussa. Sitten taas jatkettiin matkaa Saloon, jossa oltiin 8/12. 39 klo 3 aamulla. Salon asemalta meidät vietiin elokuvateatteri Bio Saloon, jonka pehmeillä tuoleilla saimme istuskella perjantaipäivän, hyvää se tekikin härkävaunun kovilla laudoilla loikomisen perästä, kyllä olikin paikat kipeänä sillä melkein kolme vuorokautta härkävaunussa ei ole lystiä. Bio Salossa tarjoiltiin parikin kertaa "vellinkiä" päivän kuluessa ja teetä ja kahvia, nälkä ei saanut olla kenelläkään. Illalla taas jatkettiin matkaa kuorma-autolla. Rekijoelle matkaa 30 km, oltiin se yö Rekijoen koululla. Lauantaiaamuna 9/12 vei Uuno Laiho meidät Beata Työppösen kanssa kotiinsa. Itse läksi samana päivänä reserviin, me jäätin emännän turviin, niin elettiin kolme leskeä yhdessä ja odotettiin joulua, leivottiin, siivottiin ja ommeltiin. Käytiin kuulemassa uutisia ratiosta Printtilässä Härmälän talossa. Kyllä se oli hyvin kuiva joulu, ei se ainakaan joululle tuntunut, vaikka sainkin joulukortteja ja kirjeitä melkein joka päivä, sain paketinkin jouluksi Ida-tädiltä. Sain kyllä ikäviäkin uutisia. Sain Uunon kuolinsanoman. Tuskin ikävämpää iltaa olen viettänyt elämässäni, jos sen olisin saanut tietää kotioloissa, ei se niin kauhealta olisi tuntunut kun nyt täällä vieraiten joukossa ja tietämättömänä kaikista omaisistani. Tulimme olleeksi Rekijoella tasan kolme viikkoa kun Saska tuli sinne, olin juuri ennättänyt lähettää Helsinkiin hakutoimistolle ilmoituksen hänestä ja Einosta, se oli 28/12.    29. päivä Saska hommasi taas paperit. - - - - - - - - - - - pääsimme - - - - - - - 30/12. - - - - - - Rekijoelta - - - - - - - Saloon. Salossa piti olla se sunnuntaipäivä sillä ei lähtenyt junia kuin illalla. Kävimme päivän kuluessa 7 kertaa pommisuojassa aseman lähellä. Koneita kyllä ei näkynyt, vaikka hälytyksiä oli. Klo 6 aikaan illalla pääsimme matkustamaan ensin Turkuun, jossa muutettiin junaa, sitten edelleen Toijalan, jossa - - - - - - - tarjosi - - - - - - -  kahvit - - - - - - samassa junassa - - - - - - - - hän myös neuvoi meille lepopaikat Tampereen asemalla jonne tultiin klo 2 yöllä. Ja josta läksi juna Porin radalle klo 6 aamulla. Joutuimme taas odottamaan 4 tuntia. Ei se matka kyllä hauskaa ollut pimeissä vaunuissa. Mutta oli se paljon - - - - -  Sitten taas - - - - - - - - uudenvuodenaamuna kello puolikymmenen K- - - -  asemalla Tuitun Ulla oli asemalla, hänen kanssaan menimme Ruotsilan kartanoon.
Siellä oltiin 3 yötä Tuovisien luona. Sitten meidät taas majoitettiin Kalle Maijalan taloon. Kaksi viikkoa käytiin - - - - - - - - -  luvattiin maksaa 9 markkaa päivästä - - - - - - -  henkeä kohti.  - - - - -  Saska lähti töihin Ulvilaan. Minun on - - - - - - muuttaa Nakkilaan Einon luokse kun saa vuokrarahamme. Olimme saaneet tietää Einon olevan Nakkilassa. Joutun olemaan yksin ainakin pari viikkoa täällä Maijalassa Anne Pih- - - -  apulaisena. Odotan Mirjaa tai - - - - - - - - "





Kuvassa istumassa vasemmalla yllä olevan tekstin kirjoittanut Alina, hänen vieressään Mirja ja Eino. Takana vasemmalla on Uuno ja hänen vieressään puolittain istuallaanAleksanteri eli Santtu.



tiistai 31. maaliskuuta 2015

Pikkupääsiäistä

Tänään vietämme pikkupääsiäistä. Ylihuomenna aamulla on minulla meno Oysiin puukotettavaksi ja ilmeisesti en pääse kotiin pääsiäislampaalle. Nyt menossa alkudrinkit. Kohta haetaan karitsankareet ruokakaupasta ja hyvä chianti viinakaupasta :)











perjantai 27. maaliskuuta 2015

Playoff

Jääkiekon loppupelit on taas menossa. SaiPa on laittanut Kärpät lujille, mutta meidän Nössykkä on edelleen luottavainen.




lauantai 30. elokuuta 2014

Metsässä

Sieniretkellä, makkaranpaisto alkamassa.


lauantai 23. elokuuta 2014

Tikkurilan asemalla

Menossa sukulaistapaamiseen Keravalle. Iltapäivällä vaimon veljentyttären häät.


tiistai 22. heinäkuuta 2014

Paluu arkeen

Toinen työviikko menossa kahden leikkauksen ja niistä toipumisen sekä kolmen viikon italianmatkan jälkeen. Outoa sinänsä, että vaikka vapaa-aikaa oli loputtomasti, kaikki normaaliajan harrastukset unohtuivat. Valokuvia sentään otin aina kulkiessani, mutta muuten päivät hujahtivat kaikenlaisen turhuuden, kuten kirjojen ja lehtien lueskelun sekä syömisen parissa. Ehkä tilanne muuttuu nyt, kun terveys on taas entisellään ja viraston viileydessä täytyy viettää nämä kesän helteiset päivät.

Kuva on otettu töihin kävellessä Oulujoen voimalaitoksen kupeelta.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Jokapäiväiväinen


Maaliskuun loppupuolelta alkaen joka päivä ... olen käynyt keskussairaalan päivystyksessä tai terveyskeskuksessa. Ei voi väittää, ettei tämä leikkaushaavan jokapäiväinen hoitaminen jo alkaisi vähän harmittamaan. Näyttää kuitenkin siltä, että ainakin pitkälle kesäkuulle täällä pitää rampata. Hyvää lukuaikaa on onneksi paljon ja odotustiloissa kohtuullisen miellyttävät istuimet