tiistai 12. lokakuuta 2010

Se ei toimi, se ei vaan toimi

Soneran laadukas laajakaista odottaa edelleen avaajaansa. Eilen kuuntelin taas klassista, tällä kertaa minulle tuntematonta (mpm), ennen kuin pääsin keskusteluun asiakaspalvelijan kanssa, joka epäili koko valokuidun olemassaoloa. Samaa minäkin olen epäillyt, mutta naapurilla toimii, ja valokuituyhteyden Sonera kuitenkin taloyhtiölle on myynyt. Asiakaspalvelija lupasi tänään soitella, mutta ei ole kiireiltään vielä joutanut. Yhtiön toimien ripeyteen jo oppineena taidan itse taas panna iltapäivällä musiikin soimaan (mpm). Äsken numeroa pikaisesti kokeillessani biisinä oli Concierto de Aranjuez.

--------

Eilinen asiakaspalvelija ei soitellut, joten kuuntelin taas hetken klassista. Tällä kertaa numero vastasi aika nopeasti ja sensuelliäänisen naisen kanssa kävimme taas viimeisen viikon sonerahistoriaani läpi. Sattumoisin olin Soneran sivuja selaillessani pannut merkille, että taloyhtiömme laajakaistatarjoukset liittyivät vanhaan postinumeroon. Lieneekö sieltä löytynyt ratkaisu, mutta kohtuullisen nopeasti teimme taas uuden liittymäsopimuksen ja hän väitti sen tulevan voimaan jo tänä iltana. Jään jännittyneenä odottelemaan.

Ei kommentteja: