sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Epitaph

King Crimson on progressiivisen rokin vanhimpia ja myös merkittävimpiä edustajia. Vaikka 70-luvun alun kokeilevasta rockista ei paljon ole jäänyt elämään, tuotantoon mahtuu kuitenkin myös helmensä.

Epitaph on bändin ensimmäiseltä levyltä In the Court of the Crimson King ja julkaistu jo vuonna 1969. Oman tulkintansa biisistä teki suomen kielellä Hector.

Muita sunnuntaiklassikoita on täällä.

11 kommenttia:

Halo Efekti kirjoitti...

Muistan kuunnelleeni King Crimsonia 70-luvun alussa jyväskyläläisessä äänilevymyymälässä koulun hyppytunnilla kuulokkeista.

Tämä on kieltämättä sellainen valinta että se soisi minun elämän soundtrackilla jos olisi sellainen mode, että voisi valita taustamusiikin kuten elokuvissa ;D

Kaanista, ah niin kaanista!

Tuima kirjoitti...

Hämmästyttävää, minähän pidin tästä. Olipa komea. Harvoin mikään mihin liittyy määre progressiivinen rock innostaa, mutta tämä kyllä tekin niin. Video oli aika hurja, olikohan tehty ihan tätä kappaletta varten alunperinkin?

SusuPetal kirjoitti...

Oi, nautittavaa. Kiitos, Kari.
Video oli erinomainen.

Vaiheinen kirjoitti...

Proge ja King Crimson on aina kuuntelemisen arvoista. Kyllähän tuosta kokeilevasta jaksosta jäi paljonkin jälkeensä eli vaikkapa iso kasa kaikenlaisia soittopelejä, jota nykyään ovat studiot väärällään sekä punk.

Ai miten niin punk? Siten niin, että yksi punkin motiiveista oli käsittääkseni kritiikki näitä pitkiä vetoja ja kitarasooloja vastaan.

Tämä biisi on kyllä hieno. Täytyypäs soitella tuota levyä, kun se ihan älppärinä hyllystä löytyy. Kiitos.

Viides rooli kirjoitti...

Siitä onkin aikaa, vuositolkulla, kun olen viimeksi kuullut tämän King Crimsonin komean, komean kappaleen. Kiitos, kun soitit sen.

Myös biisiin tehty animaatio oli vangitseva, todella taitavasti piirretty ja toi rutosti lisälumoa kuuntelemiseen.

Ari kirjoitti...

King Crimson on kuulunut aina siihen osastoon, hienoa musiikkia, mutta ei ole vain tullut kuunneltua. Hieno animaatio, tyylikäs biisi!

Taru kirjoitti...

Tunnelmaa täynnä! Hieno.

Hirlii kirjoitti...

Kiitos. Hieno biisi ja esittäjänsä helmi.

Video oli aivan loistava.

Kari kirjoitti...

Kiitoksia. Minustakin tämä on kaunista. Videon taustasta en tiedä enempää, enkä osaa espanjaa, jolle sanat ymmärtääkseni on käännetty. Minusta animaatio passasi kappaleen tunnelmaan.

Kutuharju kirjoitti...

Mieletön! Tehtiinkö näin 'kehittynyttä' ja korkeatasoista musaa jo 60-luvulla?! Tämä ei ole kyllä 'vanhentunut' yhtään, kuten jopa jotkut beatles-biisitkin ovat..
Upea!
Olen kyllä kuullut, mutta siitä on todella todella kauan.
Ja juu, espanjankieliset sanat tekevät tästä jotenkin vielä koskettavamman.

lepis kirjoitti...

Olipa se komeeta! Huh! Pitkästä, pitkästä aikaa. Kiitos.