sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Peili

Mustaa ja valkoista haastaa aiheella Peili.


Peili

Syntymäpäivä

YyKaaKooNee haastaa puolison syntymäpäivällä. Kuvassa kansa juhlistaa Senjan synttäreitä.


Vuoden ensimmäinen päivä

lauantai 29. toukokuuta 2010

Since I've Been Loving You

Tämä minun olisi pitänyt aikojen alussa ensimmäisenä laittaa sunnuntaiklassareihin, mutta tavalliseen tapaani olen pihdannut. Videolla on Led Zeppelin parhaassa vedossaan vuonna 1973.

Muita alkukesän biisinsoittajia on täällä.


torstai 27. toukokuuta 2010

Viesti

Valokuvatorstain haasteena on viesti.


Viesti

maanantai 24. toukokuuta 2010

San Sebastian ja Rioja

Tässä pari turistikuvaa taannoiselta matkalta San Sebastianiin, Pamplonaan ja Riojaan. Kaksi ylintä kuvaa on sateiselta ensimmäiseltä päivältä San Sebastianista ja alimmat Riojan alueelta.

15 touko 2010_7604


15 touko 2010_7624


17 touko 2010_7473


17 touko 2010_7481

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Väliaikainen

Matti Jurvan säveltämän ja Tatu Pekkarisen sanoittaman laulun tulkitsee videolla suuri suomalainen näyttelijä ja laulaja, Tauno Palo. Taltiointi on jatkosodan ajalta, vuodelta 1942, elokuvasta "Onni pyörii". Matti Jurvasta ja Tatu Pekkarisesta sanailin muutama viikko sitten jonkun sanan ja olen vakuuttunut, ettei Tauno Palo tarvitse esittelyä.

Muita helluntain heilattomia on täällä.


lauantai 22. toukokuuta 2010

Hassu

Valokuvatorstain haasteena on hassu.


Hassu

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Pamplonassa

lauantai 15. toukokuuta 2010

Baskimaalla San Sebastianissa

videoEi ihan Suomen helteet, mutta ei haittaa.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Money

Sunnuntaiklassikot haastaa teemasoitolla "Young". Olin kai viisivuotias, kun tätä soitettiin, joten sopii haasteeseen. Nuoria olivat pojatkin ja tässä laulussa varmaan raadollisimmillaan.

Muita nuoruuden haikailijoita on täällä.

perjantai 7. toukokuuta 2010

12 kuvaa, toukokuu

Tässä tämän kuukauden kuva 12-kuvaa haasteeseen. Jäät ovat melkein häipyneet, mutta aika karulta maisema edelleen näyttää.


Toukokuu


Vanhat kuvat ovat tässä:

Huhtikuu


Huhtikuu
__________________________


Maaliskuu

Maaliskuu

__________________________


Helmikuu

Helmikuu

__________________________


09 tammi 2010_5739

Tammikuu
___________________________

Joulukuu

Joulukuu
___________________________

marraskuu

Marraskuu
___________________________

Lokakuu

Lokakuu
___________________________

syyskuu

Syyskuu