sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Sarjakuvia ja sattumia


Joulun aikana olen lukenut juuri ennen Joulua saapunutta SusuPetalin "Keskiäkäisiä Hajatelmia" ja lahjaksi saamaani Talvisodan Pikkujättiläistä. Näistä SusuPetalin kirja on ollut paljon hauskempi.

Jonkinlainen haettu yhteys kirjojen välillä on tienristeys. Talvisodassa Suomi oli kansakuntana tienristeyksessä: suomalaisten piti taistella tai lakata olemasta itsenäisenä kansana. Keskiäkäisen Hajatelmissa nainen on elämänsä tienristeyksessä, havaitsee ettei enää ole sama nuori kuin ennen ja päättää kuitenkin taistella istuinpaikastaan ruuhkabussissa.

Keskiäkäisen hajatelmia on hulvattoman hauska kirja. Vaimokin oli samaa mieltä, vaikka jostain syystä muutamassa kohdassa, joita hänelle esittelin, kummasti vakavoitui. Oheisessa kirjan kannessa ja tekstien lomassa esiintyvä Keskiäkäinen on ilmeineen ja vaihtelevine asuineen lisäksi sympaattinen hahmo, josta ei voi olla pitämättä.

Kirjan yhtenä osana on "Terapian tarpeessa". Teksti ja kuvat ovat varmaankin olleet tekijälleen terapiaa, ja ainakin ovat lukijalle. Joka tapauksessa minulle, jo lujasti keski-ikäiselle miehelle, joka saan elää vauhdilla keskiäkäistyvän (tätä ette sitten kerro vaimolle!) ja minua Juban Wagneriin samaistavan naisen rinnalla.

SusuPetalin tuotannosta on hyllyssäni nyt runokirja, eroottinen tarinakokoelma, romaani ja sarjakuva-ajatelmakirja. Jään miettimään  mitä seuraavaksi? Ehkä valkoisien talojen rinnalle jatkuvajuoninen romaani?

5 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Ihan kiva kuulla, että oli hauskempi kuin Talvisodan pikkujättiläinen:)

Vaan totta, jotain samaa molemmissa kirjoissa on, hyvin olit havainnut.

Komediaa ja tragediaa, sellaista se elämä kai on, riippuu sitten katsantokannasta, minkälainen päivästä tulee.

Juu, ei kerrota vaimolle.

Kiitos arviosta, laitan tähän linkin blogiini.

Kari kirjoitti...

Kiitoksia sinulle kirjasta!

Uuna kirjoitti...

Mieleisen lahjan toi joulupukki minullekin. Onneksi oli jotain piristävää tässä taudin kynsissä.
Paljon samoja ajatuksia heräsi. Kirjoitan omista ajatuksistani, kunhan tästä saan voimia taudin jälkeen.

Kiva kun joukkoon tuli yksi keskiäkäinen mieskin, hienoa!

lepis kirjoitti...

Hyvä Kari!

Elegia kirjoitti...

Hienosti kuvattu Susun kirjaa! Tykkään lukea näitä arvioita, vaikka olen itsekin jo Susun kirjan lukenut.

Jäänpä minäkin odottelemaan seuraavaa teosta!