maanantai 27. huhtikuuta 2009

Vieläkin diskosta

Sunnuntaiklassikoita eilen kuunnellessani panin usein merkille, että kappaleet olivat äärimmäisen tuttuja, vahvoilla desibeleillä herkässä iässä hermostoon iskostuneita, mutta monestikaan esittäjästä ei ole mitään mielikuvaa. Esittäjänkin ehkä tiesi nimeltä, mutta musiikkia artistiin tai yhtyeeseen en osannut yhdistää.

Ma Bakerin tiesin Boney M:n kappaleeksi, pidin siitä riittävän paljon jo nuorena, ja osasin sen teemaan postata. Muuten en ollut kokoonpanon tuotannost ihan varma. Muistiani virkiistääkseni hommasin yhtyeen levyn Gold - 20 Super Hits, jota olen eilen ja tänään muiden hommien ohessa kuunnellut.

Pakko tunnustaa, että vaikka Boney M:n soundi on omalaatuisensa, aika monta kappaletta olen vasta nyt ymmärtänyt saman kokoonpanon tekeleeksi. Suurimmat hitit, kuten Daddy Cool, Rivers of Babylon, Rasputin, Sunny, Brown Girl in the Ring tai No Woman No Cry, toki tunsin ennestään Boney M:ksi. Mutta uusia vanhoja tuttuja Boney M -biisejä löytyi ainakin Painter Man, Belfast, Still I'm Sad, El Lute, Kalimba de Luna ja Gotta Go Home. Näistä ainakin Belfast oli niin syvälle mieleen porautunut, että hämmästyttää etten sitä ennen ole Boney M:ään yhdistänyt.

Luonnollinen selitys lienee se, että diskohittejä en juuri kuunnellut kotona tai kavereiden kanssa. Sen sijaan ne raikasivat Bottalla, Tavastian T-illassa, Haraldissa ja mitä niitä tanssipaikkoja 70- luvun lopulla ja 80 -luvun vaihteessa Hesassa olikaan. Hyvän kappaleen tunsi aloituksesta, mutta musiikki oli tanssihommassa kuitenkin sivuosassa, joten esittäjiä ei tullut painettua mieleen, vaikka Dj olisi sen kertonutkin.

Nyt vähän harmittaa, että nämä diskojumputukset tuli aikanaan ohitettua niin vähällä mielenkiinnolla. Itse asiassa niissä on paljon ammattitaidolla tehtyjä, hienoja kappaleita, jotka tuntuvat kestävän vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin, vaikka ovat niin hirveän tuttuja. Toisin on asia monen kohdalla niistä proge-biiseistä, joita samaan aikaan innolla kuuntelin omissa oloissani.

Ps. Laitanpa kehumani Belfastin tähän diskoilun lopuksi. Esityksessä saattaa Marcia Barret laulaa ihan aidosti.

6 kommenttia:

Kimmeli kirjoitti...

Minuun Boney M. kolahti aikoinaan kovasti ja sitä levyä kuunneltiin tai se nauhotettiin kasetille joltain kaverilta.(oiskohan minulla se kellarissa vieläkin) ja nimen omaan Belfast oli minun lempparini!

Sooloilija kirjoitti...

Boney M tosiaan oli ihan hyvä kokoonpano, heillä oli oma juttunsa.

Huomasin myös eilen sen, että suurin osa discomaailman huipuista omaa vahvat mustan musiikin juuret: parhaimmat poppoot ja laulajat on mustia discopiireissäkin!

Kari kirjoitti...

Kimmeli: Belfast on minustakin hyvä biisi. En vain olisi sitä osannut yhdistää Boney M:ään.

Sooloilija: Mustia amerikanmusiikin tekijät usein ovat. Boney M:n taustalta tosin löytyy aitoa arjalaista verta ;)

SusuPetal kirjoitti...

Minuun Boney M ei silloin aikanaan iskenyt, eikä oikein vieläkään. Kyllähän sitä kuuntelee, mutta vähän on sellaista saksalaista eurohumppaa. Sopivaa euroviisuihin.

Timo kirjoitti...

Tämä Belfast olikin uusi tuttavuus mulle... Taas opin uutta. :-)

Kari kirjoitti...

SusuPetal: Eurodiskoahan Boney M on. Mutta voi hyvää rallia kuunnella, vaikka se sopisikin Euroviisuihin ;)

Timo: Joka päivä pitää jotain uutta oppia :)